Osallistuin 15. pohjoismaiseen syömishäiriökongressiin Västeråsissa 9.9.-11.9. 2026. Kongressin teemana oli ”Narrowing the gap between research and clinical care” eli miten kaventaa kuilua tutkimuksen ja kliinisen hoidon välillä. Joka toinen vuosi järjestettävään kongressiin osallistui noin 250 henkilöä. Kongressiin sisältyi useita yleisluentoja, temaattisia seminaareja, tutkimusesittelysessioita, työpajoja sekä posteriesitystä. Kongressin sisältö painottui syömishäiriöiden hoitoon liittyviin psykologisiin ja psykoterapeuttisiin kysymyksiin. Ravitsemushoitoon liittyvät teemat jäivät varsin vähäiselle huomiolle. Tässä tiivistelmässäni nostan esille joitakin poimintoja kongressin annista.
Kongressin keynote-luennossa pitkän uran syömishäiriöiden kliinisen hoidon ja tutkimuksen parissa työskennelleet Claes Norring ja David Clinton tekivät mielenkiintoisen historiallisen katsauksen siitä, miten tutkimus, kliininen hoito ja potilasjärjestöjen toiminta on kehittynyt Ruotsissa 1970-luvun alusta lähtien. He jakoivat kehitysvaiheet kolmeen vaiheeseen: 1. Pioneerivaihe1970-1993. 2. Kultainen aikakausi 1994-2015 ja 3. Vaaran aikakausi 2016 lähtien. Vaaran aikakaudella he viittasivat mm. siihen, että syömishäiriöiden tutkimukseen käytettävät resurssit ovat vähentyneet, mikä on luonut haasteita tutkimustoiminnalle ja lisännyt kilpailua resursseista. He korostivat yhteistyön merkitystä tutkijoiden, kliinistä työtä tekevien ja potilasjärjestöjen edustajien kesken.
Professori Christina Wierenga Kalifornian yliopistosta tarkasteli mittausperusteista hoitoa (measurement-based care, MBC) ja sen sovellutuksia syömishäiriöiden hoidossa. Mittausperusteinen hoito tarkoittaa sitä, että hoidon kulkua ja vaikuttavuutta seurataan systemaattisesti keräten tietoa vakiintuneilla arviointimenetelmillä (esim. EDE-Q, GAD-7, NIAS, PAGI-SYM) hoidon alkaessa ja edetessä. MBC:n avulla voidaan arvioida, miten hoito on edennyt ja onko potilaan hoitosuunnitelmaa tarpeen muuttaa. Mittareista saatava seurantatieto ei jää pelkästään hoitavan henkilön ja hoitotiimin käyttöön, vaan myös potilaalle kerrotaan hoidon etenemisestä mittaustuloksia hyödyntäen jatkohoitoa suunniteltaessa (collect-share-act). Luennoitsija näki MBC:n keinona yksilöllistää hoitoa ja saada tietoa hoitotuloksia ennustavista tekijöistä ja muutosmekanismeista.
Syömisen rajoittamis- ja välttämishäiriön (Arfid) hoitoon ei ole käytettävissä näyttöön perustuvia hoitosuosituksia, joten tutkimusta tarvitaan toimivien hoitomenetelmien löytämiseksi. Olikin mielenkiintoista kuulla väitöskirjatutkija Agnes von Schreebin esitys, jossa hän kertoi Karoliinisessa instituutissa keväällä 2026 käynnistyneestä iArfid -tutkimuksesta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää internet-pohjaisen hoitomallin toteutettavuutta ja vaikuttavuutta sekä hoitoa internet-avusteisesti toteuttavien vanhempien ja heidän lastensa kokemuksia hoitomallista. CBT-viitekehykseen perustuva hoitomalli sisältää seitsemän moduulia ja on kestoltaan 12-16 viikkoa. Hoitomalli on kehitetty Tukholman syömishäiriökeskuksessa. Tutkimukseen pyritään saamaan 60 perhettä.
Ravitsemusterapeutti Cecilia Petterson kertoi Göteborgissa Shalgrenskan sairaalassa toteutetusta ANE-tutkimuksesta, jossa selvitettiin osastohoidossa olevien nuorten potilaiden fysiologisia ja psykologisia muutoksia hoidon aikana. Yhtenä tutkimuskohteena oli selvittää lepoenergiankulutuksen muutosta hoidon aikana. Lepoenergiankulutusta mitattiin epäsuoralla kalorimetrillä. Lepoenergiankulutuksessa oli paljon vaihtelua potilaiden välillä. Tutkija pohti, voitaisiinko kliinisessä työssä hyödyntää nykyistä enemmän lepoenergiankulutuksen mittaamista, jolloin potilaiden ravitsemushoitoa voitaisiin suunnitella yksilöllisesti energiankulutuksen perusteella.
Tieteellisen sisällön lisäksi kongressi tarjosi myös käytännönläheisiä työpajoja, joissa tarkasteltiin kliiniseen työhön liittyviä kysymyksiä. Osallistuin psykoterapeutti Evelina Lindenin vetämään työpajaan, jonka aiheena oli, miten hoitava henkilö voi aktiivisesti auttaa ja opastaa vanhempia tukemaan lastaan syömishäiriön hoidon aikana. Linden korosti alustuksessaan luottamuksellisen yhteistyösuhteen luomista vanhempiin, tavoitteiden ja roolien selkiyttämistä ja ratkaisukeinojen etsimistä käytännön ongelmatilanteisiin. Työpajassa harjoiteltiin parityöskentelynä potilastapauksen avulla myötätuntosuuntautunutta keskustelua vanhempien ja lapsen kanssa.
Minulla oli tilaisuus posteriesityksessäni esitellä Oulun yliopistollisen sairaalan syömishäiriöyksikön psykoedukaatioryhmän kehittämisprosessia.
Kongressin otsikko vastasi mielestäni hyvin konferenssin sisältöä. Tutkimus mahdollistaa näyttöön perustuvan potilaiden hoidon. Toisaalta kliinisestä työstä kumpuaa kysymyksiä tutkimustyölle.
Seuraava NEDS-kongressi järjestetään Helsingissä 20.-22.9. 2028.
Kiitän lämpimästi Suomen syömishäiriöyhdistys ry:tä saamastani stipendistä.
Terhi Jokelainen, ETM, KM, laillistettu ravitsemusterapeutti, Oulun yliopistollinen sairaala
